Leipuri

 Tilanne kuviakin on tullut otettua, ja ihan tosi. Osaan kyllä leipoa, vaikka jotkut saattavatkin jotain muuta suustaan päästellä. Joskus saattaa sattua niitä pieniä mokia leipoessa, mutta mitä turhista, eihän niitäkään kakkusia tarjoilla muille kuin vain parhaille ystäville, sekä sille sokealle naapurin rouvalle.

Eräänä päivänä tuli kyllä otettua herne nenään, kun oli ollut ihan hirmu raskas päivä. Koulussa ei muuta ollutkaan kuin vain niitä tylsiä tunteja, joilla opettajat luennoivat niistä päivistä kun he olivat olleet nuoria, ja siitä miten luokka oli (taas jälleen kerran) käyttäytynyt kuin raivoisa apinalauma. Läksytkään eivät olleet saaneet aikaan mitään muuta kuin horroksen, josta oli vaikea itseään herätellä. Sitten päätin leipoa.
Mokkapalamuffinit kohosivat hyvin uunissa, mutta kun olin jo vatkaamassa niiden päälle aimoannosta kuorrutetta vanhempani astuivat ovesta. Äiti käveli suoraan luokseni ja jäi tuijottamaan todella irvokkaan vaikutelman antavaa seostani. Hiljaisuus. ''Tyttö. Mitä siinä on?'' Hän käänsi päänsä avonaiseen kahvipussiin ja sitten takaisin kuppiin ''Laitoitko sinne pelkkiä kahvinpuruja ja tomusokeria''?
Kun olin hetken vain tuijottanut pöytää ja antanut itseni vajota itsesäälissä niin alas kuin mahdollista, jouduin pahan itkunauru kohtauksen uhriksi. Kierin lattialla, kuin mielisairaalasta karannut, ja väänsin jo lähes hysteerisesti itkua. Apinanraivolla konttasin huoneeseeni ja paukautin oven kiinni.

Näin ne asiat hoidetaan aikuisten kesken.